En syntynyt tänne itkemään

Aloitin aamun tuijottamalla hyllyjä ja kaappeja. Siirtämällä tölkkejä siistimpiin riveihin ja heittämällä pois paperia. Rei'ittämällä ja nitomalla. Sinisiä mappeja ilman nimikointia. Pientä jännitystä arkeen kun koittaa osua kerralla oikeaan. Siirsin rullia toiseen kaappiin. Loput ovet laitoin kiinni. Paremmalla ajalla sitten.

Vastasin sähköposteihin. Aloitin mind mapin. Laitoin sen muovitaskuun. Tyhjensin mapista tutkimuksia ja työpapereita. Laitoin nekin muovitaskuun. Kokosin pinon pöydälle ja siirsin sen reppuun. Sähköposteja. Lounas.

Lisää sähköposteja ja aikatauluja. Printtasin ja laitoin muovitaskuun. Yhdeltä sanoin adios. Kuusi senttiä paperia repussa mutta kevyemmällä mielellä kuin aikoihin. Soitin vielä autosta muutaman työasian. Ne eivät tuntuneet enää todellisilta.

Menin terapiaan. Sieltä sai silkkinauhaa ja tähtiä. Tontun sekä vihreän villaisen viltin. Ja koko ajan autossa soi SMG. Minä vihellän matkallani. Kotona laitoin SMG:n soimaan ja avasin koneen. Sähköposteja. Vastasin. Sain palautetta että ylityötunnit eivät vähene noin. Vastasin ja välitin silti. Laitoin koneen kiinni.

En syntynyt tänne itkemään. Tulin laulamaan kaihoisia lauluja. Laulamaan ja iskemään silmään.

Rauha.

Paula