Partiomaailmassa on yksi pesti ylitse muiden. Itse halusin sellaiseksi jo pienenä sudenpentuna, vaikka en varmaan ihan täysin ymmärtänyt mitä tyyppi oikeastaan teki. Mutta lippukunnanjohtajaksi olin ilmoittanut tähtääväni ja reilun kymmenen vuoden päästä sitä jo olinkin. Lpkj:n tehtävä on pesti, jossa edessä ja käsissä on kaikki. Harva homma on sen jälkeen ollut niin kokonaisvaltaisen innostavaa ja oman tuntuista alusta loppuun saakka. Lpkj:n pesti oli unelmaduunini, mun juttu.
Sen kummemmin ruotimatta miten kolmen vuoden taipaleesta selviydyin tai olin selviytymättä, yhden asia olen tajunnut vasta paljon jälkeenpäin. Miten paljon hyvää tai pahaa lippukunnanjohtaja voi halutessaan tai vahingossa saada aikaan. Yhtään lippukunnan muita johtajia väheksymättä olen sitä mieltä, että hyvä lpkj lisää lippukunnan menestystä vähintään potenssiin kolme. Asialla on tietysti toinenkin puolensa: jos lpkj ei piittaa tehtävistään tai vetää muun johtajiston yli aivan omaa linjaansa, on haittavaikutus koko lippukunnassa ainakin samoissa potensseissa jos ei enemmänkin.
Lippukunnanjohtaja on vaikuttaja, asioiden käynnistäjä ja joukkonsa tukipylväs. Lpkj:n mielipiteillä ja tahdolla on väliä. Mutta onko iällä väliä siinä, kuinka hyvä lpkj tehtävässään on? Virallisesti olen sitä mieltä, että iällä ei ole väliä ja kaiken ikäiset voivat pärjätä lpkjna oikeinkin hyvin. Sivulauseessa sanoisin kuitenkin, että enemmän on maailmassa nähty haasteita kun ns. oikeat aikuiset hoitavat lpkj:n hommia. Äläkä nyt hyökkää linjoja pitkin tänne, kyllä maailma on myös pullollaan loistavia lpkj-aikuisia. Aikuisaikuisilla on kokemukseni mukaan kuitenkin nuorempia aikuisia useammin kummallinen taipumus ehdottomuuteen ja yhden totuuden ajamiseen, jumittamiseen. Nuori lpkj on fleksiibelimpi, jaksaa ja pystyy osallistumaan ehkä enemmän ja hoitaa tehtävää hehkulla ja palolla.
Uskallan kirjoittaa näin, koska olen tavannut ja kouluttanut paljon lippukunnanjohtajia. Itse koen vahvasti, että en enää olisi sopiva lpkj:n vaativaan tehtävään. En jaksaisi enkä viitsisi. En enää antaisi sydäntäni ja sieluani niin täysillä kuin silloin joskus. Ehkä se on ikäsidonnaista, ehkä ei. Mene ja tiedä.
Hehkua ja paloa. Lpkj on lippukunnan sydän.
vasurilla,
Paula
maanantai 31. elokuuta 2009
maanantai 24. elokuuta 2009
Onks pakko jos ei haluu?
Elämässä on asioita, joita on pakko tehdä itse. Tällaisiksi laskisin syömisen, nukkumisen, peseytymisen ja sen sellaiset arkisen normaalit jutut, jotka pitävät meidän liikkeessä ja elossa. Lisäksi lienee suhteellisen pakollista maksaa veroja ja olla vähintään juuri ennen joulua oikein kiltti. Maailmaan mahtuu pakollisuuksien lisäksi myös liuta asioita, joita ei ole kai ihan pakko tehdä itse, mutta...kuitenkin.
Pohdin viikonloppuna mattojen pesemisen pakollisuutta. Meidän eteisenmattomme kulkivat viikon verran auton takakontissa kaverinaan pari harjaa ja pullo mäntysuopaa, koska emme ehtineet mattopyykille kun aurinko paistoi ja sateensattuessa ei huvittanut mennä. Männä lauantaina oli loistava matonpesusää, mutta niin oli myös loistava häälahjarahojensijoittamissää sekä syysvaatteidenostamisilma. Ensimmäisessä aktiviteetissa saimme tuloksia aikaiseksi, toisessa emme. Siitä sitten ehkä toinen postaus myöhemmällä.... Mietin päivällä ääneen paljonko mattojen vieminen pesulaan oikein maksaisi. Kuitenkin illalla kaikkien muiden puuhien sekä alkuillan torkkujen jälkeen lähdimme reippaasti autoilijamattojemme kanssa matonpesupaikalle ja jynssäsimme kaverit puhtaaksi.
Ei se mitenkään äärimmäisen epämiellyttävää ole. Haravointi on raivostuttavaa, imuroinnistakaan en niin diggaa mutta matonpesu on ihan ok. Mutta olisiko ihan oikeasti voinut viedä matot myös pesulaan? Olisinko leimautunut laiskaksi matonpesunhalveksijaksi, joka tuhlaa rahansa turhaan kun selviäisi mäntysuopapurkin hinnalla jos itse viitsisi vaivautua? Mietin myös muita vastaavia toimia, jotka kai kuuluu tehdä itse vaikka muitakin vaihtoehtoja on. Otetaan vaikka eräs yksin asuva tuttuni: ei lapsia, lemmikkejä eikä puolisoita ja silti hänen asuntonsa siivoaa siivooja. Eikä ole muka aikaa ottaa imuria esiin ja pitääkö sitä nyt olla elämän mahdollisimman helppoa? Tietääkseni tuttuni ei myöskään siivoa ennen kuin siivooja tulee vaan ihan rehdisti antaa asuntonsa pölypalleroineen kaikkineen toiselle kuurattavaksi. Onko sellainen nyt sitten mistään kotoisin?
Täytyykö joulukortit tehdä itse? Ovatko itseommellut verhot paremmat? Voiko villasukkia ostaa kaupasta? Kuka tunnustaa hankkivansa valmiiksi pilkottuja sipulikuutioita?
Iida
Pohdin viikonloppuna mattojen pesemisen pakollisuutta. Meidän eteisenmattomme kulkivat viikon verran auton takakontissa kaverinaan pari harjaa ja pullo mäntysuopaa, koska emme ehtineet mattopyykille kun aurinko paistoi ja sateensattuessa ei huvittanut mennä. Männä lauantaina oli loistava matonpesusää, mutta niin oli myös loistava häälahjarahojensijoittamissää sekä syysvaatteidenostamisilma. Ensimmäisessä aktiviteetissa saimme tuloksia aikaiseksi, toisessa emme. Siitä sitten ehkä toinen postaus myöhemmällä.... Mietin päivällä ääneen paljonko mattojen vieminen pesulaan oikein maksaisi. Kuitenkin illalla kaikkien muiden puuhien sekä alkuillan torkkujen jälkeen lähdimme reippaasti autoilijamattojemme kanssa matonpesupaikalle ja jynssäsimme kaverit puhtaaksi.
Ei se mitenkään äärimmäisen epämiellyttävää ole. Haravointi on raivostuttavaa, imuroinnistakaan en niin diggaa mutta matonpesu on ihan ok. Mutta olisiko ihan oikeasti voinut viedä matot myös pesulaan? Olisinko leimautunut laiskaksi matonpesunhalveksijaksi, joka tuhlaa rahansa turhaan kun selviäisi mäntysuopapurkin hinnalla jos itse viitsisi vaivautua? Mietin myös muita vastaavia toimia, jotka kai kuuluu tehdä itse vaikka muitakin vaihtoehtoja on. Otetaan vaikka eräs yksin asuva tuttuni: ei lapsia, lemmikkejä eikä puolisoita ja silti hänen asuntonsa siivoaa siivooja. Eikä ole muka aikaa ottaa imuria esiin ja pitääkö sitä nyt olla elämän mahdollisimman helppoa? Tietääkseni tuttuni ei myöskään siivoa ennen kuin siivooja tulee vaan ihan rehdisti antaa asuntonsa pölypalleroineen kaikkineen toiselle kuurattavaksi. Onko sellainen nyt sitten mistään kotoisin?
Täytyykö joulukortit tehdä itse? Ovatko itseommellut verhot paremmat? Voiko villasukkia ostaa kaupasta? Kuka tunnustaa hankkivansa valmiiksi pilkottuja sipulikuutioita?
Iida
tiistai 18. elokuuta 2009
En kaipaa ketään
Kuuntelen pyykkikoneen ääntä, miten se ottaa vettä sisään ja kohta pyörii. Ees taas. Taas ees. Pyörii vinhemmin ja vinhemmin ja viemäristä kuuluu korahdus. Pian taas vettä sisään. Ees taas, taas, taas. Hämärän kodin äänet ovat minulle rakkaita. Askeleet keittiöstä olohuoneeseen. Valokatkaisijan ytimekäs nasahdus. Rapinaa. Ees taas. Pyykkikone pyörii.
On sellainen hetki, että en sormet eivät tottele kirjoittamaan siitä, mistä oli tarkoitus. Ei irtoa tekstiä partiosta eikä lippukunnista, ei aikuisista eikä mistään, mikä vaatii ajattelemista. Kirjoitan sanan. Toisen. Kai pyykkikoneen pyörimisen tuomia. Illan rauhassa mieleen nousee välähdyksiä töistä, miten niinkin naurettavalla erotuksella kuin 0,003€ voi olla merkitystä kun se kerrotaan riittävän monella ja riittävän monta kertaa. Miten yht´äkkiä asiat aukeavat ensin numeroiden kautta ennen kuin muu alkaa hahmottua.
On seesteinen hetki myrskyn jälkeen. Töissä uuden alku heti kun sai kotona uuden aloitettua. Nyt opetellaan, haistellaan ilmaa ja etsitään omia paikkoja. Tavaroita. Tartutaan toimeen. Asiat jatkuvat yöhön ja päivät venyvät iltaan. Niin paljon mielelle, ettei muuta meinaa mahtua.
Istun koneella ja tuijotan ruutua. Sanoja. Toisia. Taas välähdys. Antaa olla huomiseen. Pyykkikone kiihdyttää. En kaipaa ketään koska kaikki on tässä. Teetä.
Paula
On sellainen hetki, että en sormet eivät tottele kirjoittamaan siitä, mistä oli tarkoitus. Ei irtoa tekstiä partiosta eikä lippukunnista, ei aikuisista eikä mistään, mikä vaatii ajattelemista. Kirjoitan sanan. Toisen. Kai pyykkikoneen pyörimisen tuomia. Illan rauhassa mieleen nousee välähdyksiä töistä, miten niinkin naurettavalla erotuksella kuin 0,003€ voi olla merkitystä kun se kerrotaan riittävän monella ja riittävän monta kertaa. Miten yht´äkkiä asiat aukeavat ensin numeroiden kautta ennen kuin muu alkaa hahmottua.
On seesteinen hetki myrskyn jälkeen. Töissä uuden alku heti kun sai kotona uuden aloitettua. Nyt opetellaan, haistellaan ilmaa ja etsitään omia paikkoja. Tavaroita. Tartutaan toimeen. Asiat jatkuvat yöhön ja päivät venyvät iltaan. Niin paljon mielelle, ettei muuta meinaa mahtua.
Istun koneella ja tuijotan ruutua. Sanoja. Toisia. Taas välähdys. Antaa olla huomiseen. Pyykkikone kiihdyttää. En kaipaa ketään koska kaikki on tässä. Teetä.
Paula
tiistai 11. elokuuta 2009
Ohjeita työelämään
Olen nyt ollut viitisen vuotta saman työnantajan palveluksessa vaihtelevilla työsuhteilla ja alati muuttuvilla tehtävillä mutta kuitenkin jollain tavalla stabiilisti. Etenkin viimeisenä melkein kahtena vuotena olen ollut erityisen stabiili, samalla nimikkeellä vaikka tehtäväkenttä onkin muuttunut vähän väliä. Nykyinen firma on selvästi ensimmäinen oikea työpaikkani. Sieltä maksetaan palkkaa josta melkein kehtaisi puhua ääneen jos Suomessa olisi tapana puhua palkasta ääneen. Sieltä löytyy työpiste, jossa on minun nimeni ja kaiken lisäksi pääsen sinne sisälle mustalla läpyskällä silloin kun tahdon. Hurraa.
Töissä oleminen on varsin opettavaista ja aikaavievää puuhaa. Usein huomaa menevänsä sinne aamulla ja tulevansa illalla pois. On tosin myös niitä päiviä, jolloin menen aamulla ja tulen kohta pian pois, koska kalenterissa lukee "kampaaja" tai "kosmetologi". Joskus en mene ollenkaan, mutta ei puhuta niistä päivistä nyt. Viisi vuotta on kuitenkin pitkä aika näinkin pienen ihmisen elämässä (ikäni on vasta kaksinumeroinen joten se ei voi olla kovin suuri) ja olen mielestäni jo riittävän kokenut tieteenharjoittaja voidakseni avautua antamaan ohjeita perustuen siihen, mitä kaikkea olen töissä tähän mennessä oppinut.
1. Tarkista aina kenelle kaikille olet lähettämässä sähköpostia. Etenkin "Vastaa kaikille" -toiminto kommunikaattorista käytettynä on pahasta.
2. Pyri käyttämään kieltä, jota kaikki ymmärtävät eli sanoja, jotka tarkoittavat suunnilleen samaa asiaa sekä 80-luvulla että 50-luvulla syntyneille.
3. Vaikka laivan seminaariosaston neuvottelutilassa olisi kuinka mageat ympäripyörivät tuolit, harkitse kahdesti ennen kuin otat kengät pois jaloista ja ryhdyt pyörimään vuorotellen kumpaankin suuntaan polvet koukussa.
4. Jos esimiehesi esimies kehottaa sinua istumaan alas, hän ei luultavasti tarkoita, että istuisit hänen työpöytänsä kulmalle.
5. Ihan kaikille vieraannäköisille ihmisille huoneessa ei kannata ensimmäisenä rynnätä esittelemään itseään. Oikeasti. Ei vaan kannata.
Ehkä pelottavinta tässä on se, että uusin oivalluksista on viime viikolta. Pääsen kuitenkin edelleen työpaikan ovesta sisään. Ainakin toistaiseksi.
Iida
Töissä oleminen on varsin opettavaista ja aikaavievää puuhaa. Usein huomaa menevänsä sinne aamulla ja tulevansa illalla pois. On tosin myös niitä päiviä, jolloin menen aamulla ja tulen kohta pian pois, koska kalenterissa lukee "kampaaja" tai "kosmetologi". Joskus en mene ollenkaan, mutta ei puhuta niistä päivistä nyt. Viisi vuotta on kuitenkin pitkä aika näinkin pienen ihmisen elämässä (ikäni on vasta kaksinumeroinen joten se ei voi olla kovin suuri) ja olen mielestäni jo riittävän kokenut tieteenharjoittaja voidakseni avautua antamaan ohjeita perustuen siihen, mitä kaikkea olen töissä tähän mennessä oppinut.
1. Tarkista aina kenelle kaikille olet lähettämässä sähköpostia. Etenkin "Vastaa kaikille" -toiminto kommunikaattorista käytettynä on pahasta.
2. Pyri käyttämään kieltä, jota kaikki ymmärtävät eli sanoja, jotka tarkoittavat suunnilleen samaa asiaa sekä 80-luvulla että 50-luvulla syntyneille.
3. Vaikka laivan seminaariosaston neuvottelutilassa olisi kuinka mageat ympäripyörivät tuolit, harkitse kahdesti ennen kuin otat kengät pois jaloista ja ryhdyt pyörimään vuorotellen kumpaankin suuntaan polvet koukussa.
4. Jos esimiehesi esimies kehottaa sinua istumaan alas, hän ei luultavasti tarkoita, että istuisit hänen työpöytänsä kulmalle.
5. Ihan kaikille vieraannäköisille ihmisille huoneessa ei kannata ensimmäisenä rynnätä esittelemään itseään. Oikeasti. Ei vaan kannata.
Ehkä pelottavinta tässä on se, että uusin oivalluksista on viime viikolta. Pääsen kuitenkin edelleen työpaikan ovesta sisään. Ainakin toistaiseksi.
Iida
keskiviikko 5. elokuuta 2009
Leppoistaja
Viime viikon messuhulinat vaihtuivat tällä viikolla työhulinaan. Yht´äkkiä kaikki ovat palanneet lomilta ja aloitetaan alusta, suurin osa ihan konkreettisesti jostain täysin uudesta. Kuten myös. Kun ei vielä osaa mennä ajoissa nukkumaan vaan saunoo kymmenen jälkeen ja grillailee iltamyöhään, on aamuherääminen ja päivähereilläpysyminen aina jonkinmoinen suoritus. Samalla pitäisi oppia uusi elämä ja uusi tapa ajatella. Jos ennen oli 10, nyt on 1 000 000. Ja se mikä ennen oli 8000 on nyt 14.
Roikun kuitenkin kynsin hampain kiinni siinä Strömsössä, joka kerran on laskeutunut osaksemme. Jo aiemmin ymmärsin, että elämässä ei ole tolkkua jos ajanhallinnasta selviytyäkseen täytyy yhtä aikaa syödä iltapalajogurttia ja toisella kädellä tyhjentää tiskikonetta. En myöskään vie puhelinta makuuhuoneeseen kuin silloin, jos sitä välttämättä tarvitaan herätyskellona. Työsähköpostit ja kalenteri pysykööt poissa tyynyn viereltä.
Uskoisin, että meillä kotona on kaikki mahdollisuudet varsin miellyttävään Strömsö-elämään, kuten siipan bestman totesi: " Tämähän on kuin mökillä asuisi." Hiljaista ja rauhallista, puusauna pihalla ja sitä rataa. Uskon myös, että Strömsö ei tule ihan itsestään vaan sitä voi sopivilla tavoilla edistää. Uusin hankintani parempaan elämään on Timo Kopomaan kirja "Leppoistamisen tekniikat". Siitä on ollut suurta iloa jo nyt, vaikka en ole lukenut sanaakaan.
Tilasin kirjan viime viikon alussa ja se oli kolahtanut postiluukusta torstaina. Olin messureissussa mutta vastoin tapojani en pyytänyt miestä ottamaan sitä kotoa viikonlopun mökkimatkalle mukaan. Ehtiihän sitä myöhemminkin, mökillä on kiva veneillä ja grillailla. Sunnuntai-iltana kun tulimme kotiin, avasin paketin mutta kirja jäi pöydälle. On vähän myöhä, ei jaksa sykkiä. Maanantai-iltana myöhäisen saunan jälkeen meinasin repsahtaa. Monta päivää jo kulunut enkä ole saanut yhtään sivua luettua! Stressi! Harjasin hampaita netissä surffatessani ja yritin selailla samalla leppoistamisopusta mutta lopetin lyhyeen, koska toimintani oli varmasti leppoistamisajattelun vastaista. Sen jälkeen opus onkin ollut kiinni. Ehtiihän sitä.
Tosi hyvä kirja. Suosittelen.
Iida
Roikun kuitenkin kynsin hampain kiinni siinä Strömsössä, joka kerran on laskeutunut osaksemme. Jo aiemmin ymmärsin, että elämässä ei ole tolkkua jos ajanhallinnasta selviytyäkseen täytyy yhtä aikaa syödä iltapalajogurttia ja toisella kädellä tyhjentää tiskikonetta. En myöskään vie puhelinta makuuhuoneeseen kuin silloin, jos sitä välttämättä tarvitaan herätyskellona. Työsähköpostit ja kalenteri pysykööt poissa tyynyn viereltä.
Uskoisin, että meillä kotona on kaikki mahdollisuudet varsin miellyttävään Strömsö-elämään, kuten siipan bestman totesi: " Tämähän on kuin mökillä asuisi." Hiljaista ja rauhallista, puusauna pihalla ja sitä rataa. Uskon myös, että Strömsö ei tule ihan itsestään vaan sitä voi sopivilla tavoilla edistää. Uusin hankintani parempaan elämään on Timo Kopomaan kirja "Leppoistamisen tekniikat". Siitä on ollut suurta iloa jo nyt, vaikka en ole lukenut sanaakaan.
Tilasin kirjan viime viikon alussa ja se oli kolahtanut postiluukusta torstaina. Olin messureissussa mutta vastoin tapojani en pyytänyt miestä ottamaan sitä kotoa viikonlopun mökkimatkalle mukaan. Ehtiihän sitä myöhemminkin, mökillä on kiva veneillä ja grillailla. Sunnuntai-iltana kun tulimme kotiin, avasin paketin mutta kirja jäi pöydälle. On vähän myöhä, ei jaksa sykkiä. Maanantai-iltana myöhäisen saunan jälkeen meinasin repsahtaa. Monta päivää jo kulunut enkä ole saanut yhtään sivua luettua! Stressi! Harjasin hampaita netissä surffatessani ja yritin selailla samalla leppoistamisopusta mutta lopetin lyhyeen, koska toimintani oli varmasti leppoistamisajattelun vastaista. Sen jälkeen opus onkin ollut kiinni. Ehtiihän sitä.
Tosi hyvä kirja. Suosittelen.
Iida
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
