Neljä viikkoa ihanaa kesälomaa vei ajatukset pois ja muualle, keräämään aineistoa senkin uhalla, että blogi jää heitteille ja kukaan ei tätä enää koskaan palaa lukemaan. Mutta puolustuksen puheenvuorona todettakoon, että jos on lomansa aikana vain 5 yötä omassa kotona niin kovin suurta tekstintuottamista ei voida odottaa, ei kai edes niiltä, jotka kirjoittavat ihan vapaaehtoisesti ja joiden pää pursuaa potentiaalisia alkuja, loppuja ja aiheita, mutta missään kohtaa valveillaoloaikaa ei ole sellaista hetkeä jolloin voisi purkamisen ja pakkaamisen välillä istua alas antaakseen sormien tehdä tehtävänsä siinä näppiksellä ja ja ja ...
Loman aikana päässä on ehtinyt virrata monenmoista asiaa ja mietettä. Jotkut kävivät kertavisiitillä ja toiset tulivat uudestaan ja uudestaan. Näihin palataaan vielä, vaikkapa lippukunnanjohtajan mahdollisuuksiin käyttää silmitöntä valtaa lippukunnassaan tai ohjaamiseen ja tukeen partiossa. Aloitetaan siitä, mikä on minua lähinnä: julkinen vai yksityinen?
Piirin koulutusohjaajana ja järjestön aikuiskoordinaattorina en ole mikään varsinainen lavastara. Tekemiseni ja olemiseni eivät ole esissä jatkuvalla syötöllä eikä tarkoituskaan ole olla eturintamassa vaan työskennellä sivuverhoista käsin. Aiemmissa pesteissä olen usein ollut luontaisesti paljon enemmän esillä, marssimassa eturintamassa ja pitämässä meteliä. Tämä on sellainen paikka, jota partiossa tällä hetkellä myös haluan itselläni pitää, lavastaran päivät ovat ainakin toistaiseksi ohi. Samalla monet yksityiselämän asiat ovat tulleet yksityisemmiksi, koska ei enää hengaa samojen partiotyyppien kanssa samallalailla kuin ennen. Tuli löpistyä ja turistua, ei tule enää koska ei liikuta samoissa jengeissä. Samalla siviilielämästä on tullut muutenkin entistä tärkeämpää enkä edes halua, että kaikki tietävät kaikkea. Silti kirjoitan blogia ja päivitän Facebook-statustani.
Tässä kohtaa alkaa se vaikea osuus, vähän samaa juttua kuin olen ennenkin kirjoittanut. Missä kohtaa menee julkisen ja yksityisen raja ja miten sitä itse pystyy kontrolloimaan henkisesti ja konkretian tasolla? Kirjoitan blogia koska toivon jonkun sitä myös lukevan, kommentoivan ja saavan siitä jotain irti. Kirjoitan mun elämästä matkoineen, koteineen, harrastuksineen, juhlineen ja tapahtumineen mutta ketä ne kiinnostavat ja miksi? Samalla tuntuu, että pitäisi kirjoittaa vain yleistä eikä niin sydänverta tai henkilökohtaista, pitäisi pysyä tiukasti partiossa tai sellaisissa aiheissa eikä avata itseään.
Paluu arkeen on edessä viimeistään huomenaamulla kun leimaan "sisään". Millaisesta arjesta kirjoittaisin jatkossa niin, että se olisi minulle ja sinulle sopivaa?
Otsa mutrussa,
Iida
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä se varmaan itse on päätettävä, millaisia asioita kertoo, mutta samalla itse tulee vetäneeksi rajaa siihen, mitä lukijat odottavat ja mikä on blogin tyyli. Jos blogin esittelyssä esim. mainitaan muutama aihe, niistä odottaisi kuulevansa juttua aktiivisemmin. Varmaan on helpompi pitää arki yksityisempänä, jos ei bloggaa omasta elämästään vaan jostain tietystä teemasta kuten nyt harrastuksesta tai politiikasta, mutta se ei välttämättä ole lukijan kannalta niin kiinnostavaa.
VastaaPoistaLuultavasti jokainen lukija tajuaa, että blogi ei kata kaikkia detaljeja ja yksityisimpiä asioita elämässä, jos ei itse luo sellaista tyyliä ja anna niin ymmärtää. Jotkut bloggaajat kyllä tuntuvat kirjoittavan melkein mistä vain, eroon johtaneista syistä ja erolastensa tunteista etc., mutta se menee välillä vähän sosiaalipornon puolelle. Ihan kaikkea ei tuntematon lukijakaan halua tietää.
Jos siis ei halua kertoa mitään jostain tietystä aiheesta, on varmaan parempi olla mainitsematta siitä mitään. Muuten lukijalle voi tulla vähän pettynyt olo, kun bloggaaja ikään kuin päästää mukaan tarinaan, mutta vain sen alkuun eikä kerro, miten juttu jatkui. Vähän kuin hississä, jossa joku kertoo kiehtovaa tarinaa ja sitten lähtee liian aikaisessa kerroksessa pois.. Ja tässä kuitenkin ei ole kyse ns. salakuuntelusta vaan siitä, että bloggaaja haluaa kertoa ja kirjoittaa. Netissä yleisöä ei toisaalta voi mitenkään valita tai tuntea, joten jonkinlaista varovaisuutta kannattaa harrastaa liian intiimien yksityiskohtien suhteen. Tässä blogissa ei sellaista tunnetta kuitenkaan ole tullut, ehkä pikemminkin aika varovaisella linjalla tämä tuntuu olevan.
Jos taas haluaa kertoa arjestaan, mutta niin ettei siitä tunnisteta kertojaa, kannattaa jättää etunimet, tittelit ja muut yksilöivät yksityiskohdat pois ja luoda nimimerkillä ns. anonyymiblogi. Siitäkin toki joku voi jotain päätellä, jos jaksaa, mutta ei yhtä helposti.
Kaiken kaikkiaan kannattaa varmaan tehdä valinta kerralla. Pitääkö blogia vai ei, ja sitten uskaltaa vain heittäytyä mukaan. Jos pelottaa liikaa, aina voi koko touhun lopettaa. Bloggaajalla on kuitenkin tietynlainen odotus lukijalta, että päivittää blogiaan ja kertoo tarinat edes jotenkin loppuun eikä laita liian ohutta, ylimalkaista otettu juttuihin.
Kannattaa lukea muiden blogeja ymmärtääkseen blogien logiikkaa. Sitä kautta ehkä huomaa myös, miten muut säätelevät yksityisyyttään. Blogien olemassaolon idea on kuitenkin vuorovaikutus, pöytälaatikkopäiväkirjat ja -kirjoitukset ovat asia erikseen. Vuorovaikutukseen voi myös kannustaa enemmän kommentoimalla muiden blogeja ja luomalla toisiin bloggaajiin suhteita, jos jaksaa. Sitä kautta saa enemmän kommentteja lukijoilta, jotka eivät ole (vielä) ominta lähipiiriä. Ehkä siitä syntyy jokunen kaveruussuhde, liikeidea, uusi taito tai ties mitä. Vain taivas kattona. Kovasti jarruttelemalla ja intoaan hillitsemällä taas ei ehkä saavuta niin paljon.
Kiitos erittäin hyvästä ja kattavasta kannanotosta! Heti alkaa kiinnostaa kuka siellä nimimerkin takana mahtaakaan olla....? En myöskään itse ole ajatellut, että blogini olisi varsinaisesti minkäänsortin paljastelublogi vaan suhteellisen turvallisilla vesillä mennään ja hyvä niin. Aiemmassa blogissa kuten tässäkin on sellaisia juttuja, joista lähipiiri pystyy päättelemään varmasti paljon enemmän myös siviilielämästä kuin mitä tekstissä suoraan sanotaan. Edellisessä blogissa kirjoitin mm. erosta ja sen tyyppisistä aiheista mutta niin, että asia ei varmasti kaikille auennut ihan siinä mittakaavassa mistä oli kyse. Kirjoitan ja haluan kirjoittaa siitä oikeasta elämästä, mitä elän ja olen elänyt. En edes pystyisi kirjoittamaan vain ns. yleisistä asioista. Minulla on kuitenkin yksi hieman pelottava kokemus siitä, mitä kaikkea minusta saa irti kun tietää riittävästi perusfaktoja ja käyttää googlea tehokkaasti. Ei sinänsä, että netistä mitään salaista löytyisi, mutta näköjään ihan normaaliakin informaatiota voidaan käyttää asioissa, joihin en välittäisi sotkeutua ollenkaan. Se on saanut vähän varpailleen. Kommenttisi ylimalkaisuuden välttämisestä ja juttujen loppuunviemisestä on hyvä, koitan pitää tämän korvantakana. Ja otan mielelläni palautetta vastaan jatkossakin, jos tuntuu, että tatsi on liian kevyt tai jokin asia (kuten nyt hääjorinat) ovat jääneet kesken. Kiitos vielä, palautteestasi tuli tosi hyvä mieli!
VastaaPoista