Olen nyt ollut viitisen vuotta saman työnantajan palveluksessa vaihtelevilla työsuhteilla ja alati muuttuvilla tehtävillä mutta kuitenkin jollain tavalla stabiilisti. Etenkin viimeisenä melkein kahtena vuotena olen ollut erityisen stabiili, samalla nimikkeellä vaikka tehtäväkenttä onkin muuttunut vähän väliä. Nykyinen firma on selvästi ensimmäinen oikea työpaikkani. Sieltä maksetaan palkkaa josta melkein kehtaisi puhua ääneen jos Suomessa olisi tapana puhua palkasta ääneen. Sieltä löytyy työpiste, jossa on minun nimeni ja kaiken lisäksi pääsen sinne sisälle mustalla läpyskällä silloin kun tahdon. Hurraa.
Töissä oleminen on varsin opettavaista ja aikaavievää puuhaa. Usein huomaa menevänsä sinne aamulla ja tulevansa illalla pois. On tosin myös niitä päiviä, jolloin menen aamulla ja tulen kohta pian pois, koska kalenterissa lukee "kampaaja" tai "kosmetologi". Joskus en mene ollenkaan, mutta ei puhuta niistä päivistä nyt. Viisi vuotta on kuitenkin pitkä aika näinkin pienen ihmisen elämässä (ikäni on vasta kaksinumeroinen joten se ei voi olla kovin suuri) ja olen mielestäni jo riittävän kokenut tieteenharjoittaja voidakseni avautua antamaan ohjeita perustuen siihen, mitä kaikkea olen töissä tähän mennessä oppinut.
1. Tarkista aina kenelle kaikille olet lähettämässä sähköpostia. Etenkin "Vastaa kaikille" -toiminto kommunikaattorista käytettynä on pahasta.
2. Pyri käyttämään kieltä, jota kaikki ymmärtävät eli sanoja, jotka tarkoittavat suunnilleen samaa asiaa sekä 80-luvulla että 50-luvulla syntyneille.
3. Vaikka laivan seminaariosaston neuvottelutilassa olisi kuinka mageat ympäripyörivät tuolit, harkitse kahdesti ennen kuin otat kengät pois jaloista ja ryhdyt pyörimään vuorotellen kumpaankin suuntaan polvet koukussa.
4. Jos esimiehesi esimies kehottaa sinua istumaan alas, hän ei luultavasti tarkoita, että istuisit hänen työpöytänsä kulmalle.
5. Ihan kaikille vieraannäköisille ihmisille huoneessa ei kannata ensimmäisenä rynnätä esittelemään itseään. Oikeasti. Ei vaan kannata.
Ehkä pelottavinta tässä on se, että uusin oivalluksista on viime viikolta. Pääsen kuitenkin edelleen työpaikan ovesta sisään. Ainakin toistaiseksi.
Iida
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
No kenelle ei kannata esittäytyä?
VastaaPoistaMielestäni Suomessa pikemminkin on ongelma, että suuri osa aikuisista ei osaa, kehtaa tai ymmärrä esittäytyä toisille, jos ei olla ihanihan varmoja, tunnetaanko tai onko tarkoitus tuntea. Aika harvoin hyvistä käytöstavoista kuitenkaan joutuu häpeämään, vaikka sitä monet tuntuvat pelkäävän. Usein nolompaa on, jos seisoskelee vaan ja vieras joutuu olemaan yksikseen. Jos selviää, että meillä ei olekaan mitään tekemistä keskenämme, voihan aina sanoa jotain peruskohteliasta päiväntoivotusta tai tervetuloa tms.
Lähtökohtaisesti olen ihan samaa mieltä, että kiva on esittäytyä ja sitä rataa. On kuitenkin myös olemassa tilanteita, joissa erilaisista arviointivirheistä tai nokkimisjärjestyksistä johtuen suoraa päätä päin hyökkääminen ei ole se paras vaihtoehto. Sen takia kannatan tietyissä tilanteissa tuntosarvien pitämistä herkkinä ja tiettyä pidättyväisyyttä. Tämä ei toki tarkoita, etteikö sitten tilanteen tullen voisi olla kovinkin reipas ja oma-aloitteinen!
VastaaPoistaTotta tuo, vaikka pidänkin siitä, että esim. ylin johto vieraineen tervehtii alemman tason työntekijöitä jne. Ei nyt tietenkään aina tarvitse kaikkia nimeltä ja käsipäivää, mutta kohdatessa kohtelias nyökkääminen tai sanallinen tervehdys on ihan paikallaan. Kaikissa paikoissa, pienemmissäkään, ei johtajat aina jaksa alemman tason alaisiaan mitenkään puhutella (joskus ei edes jaksa vastata tervehdykseen). Itseäni se hiukan kummastuttaa, vaikka en ihan alimmalle tasolle kuuluisikaan.
VastaaPoistaJesh, tästä olen ihan samaa mieltä. Ja kyllä mun mielestä on ihan plussaa, jos itsekin löytää sellaisen hetken ja asian, että voi vaivatta käydä esittäytymässä ja juttelemassa vaikka yläkerran ihmisten kanssa. Onhan se myös niin, että jos titteli on liian komea niin moni jättää jututtamatta ihan vaan arkuuttaan. Ei oo kiva niinkään.
VastaaPoista