Lippukunnan sydän

Partiomaailmassa on yksi pesti ylitse muiden. Itse halusin sellaiseksi jo pienenä sudenpentuna, vaikka en varmaan ihan täysin ymmärtänyt mitä tyyppi oikeastaan teki. Mutta lippukunnanjohtajaksi olin ilmoittanut tähtääväni ja reilun kymmenen vuoden päästä sitä jo olinkin. Lpkj:n tehtävä on pesti, jossa edessä ja käsissä on kaikki. Harva homma on sen jälkeen ollut niin kokonaisvaltaisen innostavaa ja oman tuntuista alusta loppuun saakka. Lpkj:n pesti oli unelmaduunini, mun juttu.

Sen kummemmin ruotimatta miten kolmen vuoden taipaleesta selviydyin tai olin selviytymättä, yhden asia olen tajunnut vasta paljon jälkeenpäin. Miten paljon hyvää tai pahaa lippukunnanjohtaja voi halutessaan tai vahingossa saada aikaan. Yhtään lippukunnan muita johtajia väheksymättä olen sitä mieltä, että hyvä lpkj lisää lippukunnan menestystä vähintään potenssiin kolme. Asialla on tietysti toinenkin puolensa: jos lpkj ei piittaa tehtävistään tai vetää muun johtajiston yli aivan omaa linjaansa, on haittavaikutus koko lippukunnassa ainakin samoissa potensseissa jos ei enemmänkin.

Lippukunnanjohtaja on vaikuttaja, asioiden käynnistäjä ja joukkonsa tukipylväs. Lpkj:n mielipiteillä ja tahdolla on väliä. Mutta onko iällä väliä siinä, kuinka hyvä lpkj tehtävässään on? Virallisesti olen sitä mieltä, että iällä ei ole väliä ja kaiken ikäiset voivat pärjätä lpkjna oikeinkin hyvin. Sivulauseessa sanoisin kuitenkin, että enemmän on maailmassa nähty haasteita kun ns. oikeat aikuiset hoitavat lpkj:n hommia. Äläkä nyt hyökkää linjoja pitkin tänne, kyllä maailma on myös pullollaan loistavia lpkj-aikuisia. Aikuisaikuisilla on kokemukseni mukaan kuitenkin nuorempia aikuisia useammin kummallinen taipumus ehdottomuuteen ja yhden totuuden ajamiseen, jumittamiseen. Nuori lpkj on fleksiibelimpi, jaksaa ja pystyy osallistumaan ehkä enemmän ja hoitaa tehtävää hehkulla ja palolla.

Uskallan kirjoittaa näin, koska olen tavannut ja kouluttanut paljon lippukunnanjohtajia. Itse koen vahvasti, että en enää olisi sopiva lpkj:n vaativaan tehtävään. En jaksaisi enkä viitsisi. En enää antaisi sydäntäni ja sieluani niin täysillä kuin silloin joskus. Ehkä se on ikäsidonnaista, ehkä ei. Mene ja tiedä.

Hehkua ja paloa. Lpkj on lippukunnan sydän.

vasurilla,

Paula