Kuuntelen pyykkikoneen ääntä, miten se ottaa vettä sisään ja kohta pyörii. Ees taas. Taas ees. Pyörii vinhemmin ja vinhemmin ja viemäristä kuuluu korahdus. Pian taas vettä sisään. Ees taas, taas, taas. Hämärän kodin äänet ovat minulle rakkaita. Askeleet keittiöstä olohuoneeseen. Valokatkaisijan ytimekäs nasahdus. Rapinaa. Ees taas. Pyykkikone pyörii.
On sellainen hetki, että en sormet eivät tottele kirjoittamaan siitä, mistä oli tarkoitus. Ei irtoa tekstiä partiosta eikä lippukunnista, ei aikuisista eikä mistään, mikä vaatii ajattelemista. Kirjoitan sanan. Toisen. Kai pyykkikoneen pyörimisen tuomia. Illan rauhassa mieleen nousee välähdyksiä töistä, miten niinkin naurettavalla erotuksella kuin 0,003€ voi olla merkitystä kun se kerrotaan riittävän monella ja riittävän monta kertaa. Miten yht´äkkiä asiat aukeavat ensin numeroiden kautta ennen kuin muu alkaa hahmottua.
On seesteinen hetki myrskyn jälkeen. Töissä uuden alku heti kun sai kotona uuden aloitettua. Nyt opetellaan, haistellaan ilmaa ja etsitään omia paikkoja. Tavaroita. Tartutaan toimeen. Asiat jatkuvat yöhön ja päivät venyvät iltaan. Niin paljon mielelle, ettei muuta meinaa mahtua.
Istun koneella ja tuijotan ruutua. Sanoja. Toisia. Taas välähdys. Antaa olla huomiseen. Pyykkikone kiihdyttää. En kaipaa ketään koska kaikki on tässä. Teetä.
Paula
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti