Viime torstaina olin ensimmäistä kertaa sovittamassa häämekkoja. Alustavaa tutkimustyötä oli kaason ja sulhasen kanssa tehty sekä messuilla että netissä. Jokainen vaalea mekko näyttää suunnilleen samalta ruudulla, värillisissä erona on väri. Kaikki ne ovat kantajansa päällä kauniita, koska mallit harvemmin edustavat keskimääräistä naista mitoiltaan tai naamaltaan. Älkääkä puhuko minulle ihanteellisesta tiimalasivartalosta. Leveä lantio on leveä lantio ja jos vika on töröttävissä lonkkaluissa saakka ei tästä parannuta pelkällä kiinteytyksellä.
No, alustavien tiedusteluiden pohjalta suuntasimme kaason kanssa kuitenkin yhteen helsinkiläiseen liikkeeseen, jossa tuntui olevan valikoimaa ja potkua, jotain muutakin kuin vain tusinamekkoja. Rekeistä löytyi sovitukseen mitä kiinnostavampia iltapukuja, mutta halusin myös sovittaa ihan oikeita morsiuspukuja vaikka ne sitten vaaleita olisivatkin. Täytyyhän sitä nyt edes kerran nähdä, miltä kokovaaleassa näyttää vaikka en sellaista haluaisikaan. Iltapuvuista löytyi yksi helmi ja muutama muu potentiaalinen versio. Oikein edukseni niissä, sopivat leikkaukset ja kauniit värit. Olisin kelvannut hienompiinkin juhliin.
Sovitusjonon viimeisimpinä oli muutama oikea hääpuku. Sieltä, viimeisen puvun sisältä vannealushameesta, kangaskerroksista, rypytyksistä, helmistä ja nyörityksistä löytyi morsian. Puku istui, sopi vartalolle, tuntui hyvältä ja näytti vielä paremmalta. Nyt elän hämmennyksen päiviä. Voisinko todella astella alttarille oikeassa, vaaleassa häämekossa?
pihalla,
Paula
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti