Tähdet saavat minun puolestani tanssia vaikka joka ilta, en ihan hirmuisesti jaksa heistä innostua. Sen verran olen kuitenkin kärryillä, että tiedän päälimmäiset juonenkäänteet ja puheenaiheet. Jos ei muuten niin iltapäivälehdet työpaikan kahvipöydällä pitävät siitä huolen ja työkaverit täydentävät tarvittaessa. Lehdessä oli joskus aika alkuvaiheessa kisoja Wilsonin haastattelu, josta huokui sama positiivisuus ja kupliva into kuin mitä mies on täynnä televisioruudussakin. Wilson sanoi oppineensa jo pienenä, että kaikki mitä tekee, pitää tehdä sataprosenttisesti mutta ilon kautta.
Olin tänään asiakaspäivässä asiakkaana, nököttämässä auditorion penkkirivistössä ja imemässä itseeni vaikutteita samalla kun kommunikaattori hoiti työasioita ja kahvitauot menivät soitellessa. Ah tätä mobiilia maailmaa. Osa aiheista, kuten vodkat ja liköörit, eivät minua ammatillisesti juuri koskettaneet ja silloin ajatus harhaili entisestään. Keskityin seuraamaan esiintyjiä ja heidän selviytymistään haastavasta tilasta ja katsojista.
Tilaisuuden alku antoi odottaa paljon. Katsoimme pätkän Madagaskar-elokuvaa ja sen jälkeen toimitusjohtaja tervehti. Oli mukavan odottavainen olo. Päivän mittaa tästä fiiliksestä tultiin hieman alas, vaikka joukossa oli hyviäkin esiintyjiä. Ei ollut enää ihan niin railakasta ja tarttuvaa kuin Madagaskarilla. Minulle päivän tärkein esitys sisällöllisesti oli trendikatsaus, jota piti asiaan selvästi vihkiytynyt ihminen. Mutta miten paljon tehoa esityksestä veikään puhujan olemus! Mustat housut, valkoinen kaulupaita, musta jakku ja suupielet alassuin. Hei vaan, hautajaisväki. Satasella ja ilon kautta olisi kai jotain mitä ei-Wilsonitkin voisivat opetella.
Illalla kävin moikkaamassa pientä elämää ja uusia vanhempia. Siellä jos jossain leijui se satanen ja suunnaton ilo ja maailma tuntui tiivistyneen yhteen huoneeseen.
Iida
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti