Avoimen blogin kirjoittaminen, Facebook profiili ja netti yleensäkin avaavat elämää muille enemmän kuin ehkä haluaisikaan. Vaikka valinnat ovat omia, hätkähdin silti sitä, miten julkista ja avointa elämästä voi näiden vempainten takia tulla. Kerron vain mitä haluan, mutta netissä on paljon sellaista minuun liittyvää sisältöä, jota en pysty kontrolloimaan. Jos tietää minusta riittävästi taustaa, pystyy Googlen avulla seuraamaan yllättävän hyvin. Elämään mun elämään. Ihan kuin tuntisi paremminkin.
Heräsin tähän ajatukseen alkuvuodesta kun huomasin ihan käytännön kokemuksesta, miten pelkästään netin avulla minua ja elämääni on pystytty seuraamaan sivusta. Miten mitättömistäkin merkinnöistä siellä täällä oli saatu kasaan kokonaisuus. Vähän tulkintaa ja vanhoja asioita niin olin alkanut elää ihmiselle, joka ei oikeasti ole missään lähellä. Kun kuunteli tarinaa itsestään tuntui se hengettömältä ja vähän vääristyneeltä mutta kuitenkin pelottavan todelta. Tunnistin vaiheita, tapahtumia ja tekemisiä, mutta isoja osia puuttui, syitä ja seurauksia. Ilmaan piirtyi hahmo, jossa oli jotain tuttua mutta joka en ollut kuitenkaan ihan minä.
Säihkähdin, rajasin Facebook profiilini näkymistä, Googletin itseäni ja tarkastelin, mitä minusta voikaan saada kasaan. Blogin kirjoittaminen ei ainakaan edistä anonyymiutta netissä vaikka en tiedäkään, tietääkö minut koonnut henkilö blogin olemassa olosta. En tiedä, onko säikähdyksellä minkäänlaisia vaikutuksia bloggaamiseen mutta muuhun nettikäyttäytymiseen kyllä. Olen varovaisempi.
En halua tulla kerätyksi netistä. En halua elää puolikuvitteellisena ja muistoihin tuettuna hahmona kenenkään päässä. Haluan elää.
Paula
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti