Jos työpaikalla kysyttäisiin minkälainen työkaveri olen olisivat vastaukset luultavasti jotain sellaista, että en ole koskaan paikalla, en käy yhtä aikaa kahvilla enkä syömässä, istun työpisteessäni kulmat kurtussa enkä osallistu yleiseen työpaikkakeskusteluun juurikaan mistään aiheesta. Hyvinä päivinä saatan moikata. Sellainen umpimielinen jurottaja, niinä harvoina hetkinä kun toimistolla sattuu olemaan.
Myönnetään, en varmastikaan ole mikään avokonttorin ilopilleri edes silloin kun joskus olen siellä saakka. Työviikkoja leimaa tällä hetkellä reissaaminen, lisäksi teen etätöitä kotoa ja töitä toiselta toimipaikalta, joten en todella ole pääkonttuurilla kuin silloin kun on pakko, keskimäärin jokusen päivän viikossa. Ja kun olen siellä, uppuodun helposti tekemiseen niin autuaasti, että kahvikutsut kaikuvat kuuroille korville (jos niitä enää edes saan) ja MP3 soitin suodattaa kaiken muun metelin ulkopuolelle. Jos yritän tähdätä iltapäiväkahville samaan aikaan kuin muut, käy usein niin, että aloitan ihan vähän selvittämään jotain asiaa ja huomaan tunnin päästä unohtaneeni kahvihetken.
Tämä on selkeästi sellainen asia, jossa pitäisi tsempata. Töissä kuuluu vähän avautua ja olla avoin myös muiden elämille. Mutta ei liikaa, sillälailla sopivasti. Olisi hyvä pystyä vähän enemmän jakamaan ja ottamaan vastaan. Auttaisi, jos muutkin tietäisivät mitä juuri nyt on meneillään, etenkin jos se vaikuttaa jotenkin omaan tekemiseen työpaikalla. Auttaisi, jos itse ymmärtäisi muiden erilaisia toimintatapoja ja työrytmiä vähän paremmin mutta jos pitää opetella vain havainnoimalla, on se pitkä tie. Pari sanaa tai kokonainen lause veisivät jo eteenpäin. Jurottajankin.
Hassu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti