Karjalaiset venttiilit

Päivä päivältä ja puuha puuhalta ollaan lähempänä sitä hetkeä, kun minusta tulee herran prouva ja sitä myötä kunniallinen nainen. Tämä tietysti sillä oletuksella, että oikeassa kohtaa tahdotaan eikä seurakunnasta kellään ole mitään sitä vastaan. Häämatka on varattu ja viime viikolla kun itse olin työmatkalla oli kotiin ilmestynyt jo oikeanlaisia matkaoppaita, sopivat kirjekuoret, postimerkit ja vähän jotain muuta pientä kutsuja varten. Osoitelista on olemassa mutta kutsutekstien kirjoittaminen on vaiheessa. Tähän tämä sitten varmaan kariutuu. Morsian nyyhkii jo pelkästään sopivaa runoa tai mietelausetta etsittäessä.

Kahvitauolla töissä tuli erään kerran puheeksi se, miten kukin meistä herkistä naisihmisistä on saanut itsensä hillittyä omana hääpäivänään. Kun on karjalaisilla venttiileillä varustettu niin tippa tulee silmään niin iloissa kuin suruissakin, joskus ihan muuten vaan ilman sen kummempaa syytä. Ärsykkeen ei tarvitse olla kovinkaan suuri kun me kyynelehtijät jo vuodatamme vuolaasti. Riittää, kun piirrossarjassa bambin äiti kuolee (toivottavasti tämä tieto ei tullut yllätyksenä) tai autolla ajellessa tulee osuvasta biisistä sopiva muisto mieleen. Jo me vollotamme! Häälehdissä neuvotaan katsomaan ystäviä ja sukulaisia kun kävelee kirkon käytävää alttarille, sen pitäisi rauhoittaa. Ja hah! Vieläkö pitäisi pystyä katsomaan jotakuta? Ei kuulkaa onnistu! Silloin ihan varmasti alkaa kyynel vieriä ja se on sitten siinä. Neiti Nyykijästä tulee Rouva Punasilmä ja hääkuvat ovat pilalla.

Mutta kuten yleenksäkin, kahvitauolla saa paljon hyviä vinkkejä tilanteen hanskaamiseksi. Yksi ehdotti diapamipaketin hakemista työterveydestä (häämatkaan liittyvän lentopelon varjolla). Luontaistuotekauppa tarjoaisi vaihtoehdoksi kielelle suihkautettavia rauhoittavia tippoja. Näitä siinä porukalla sitten testailtiinkin ja kyllä tuli niin seesteinen olo. Tjaa-ah, tiedä häntä, mikä keino sitten olisi kaikken paras. Diapamit taidan tässä kohtaa jättää napsimatta, mutta ihan oikeasti, en ole varma miten sitä sieltä ovelta pääsee eteenpäin kaikessa tärinässä ja jänskätyksessä. Vaatimalla olen vaatinut, että saisin kävellä ne metrit yksikseni, mutta olisiko sittenkin turvallisempaa vaappua toisen käsipuolessa kuin yrittää hurmata kirkkokansa omin voimin?

Kauheasti vielä näitä keskeisiä kysymyksiä ratkomatta. Ja vain pari kuukautta aikaa. Aargh.