Oman näköistä

Häähoohetkeen on enää alle puoli vuotta, päivä päivältä vähemmän ja tunti tunnilta lähempänä. Perusjutut (kuten sulhanen) ovat jo olemassa, joten paniikkiin ei ole syytä, vaikka pitopalvelusta ei saakaan vastauksia ja morsiamen äiti huolehtii mitä kummallisemmista asioista. Onneksi sulhasen kanssa ollaan samoilla linjoilla lähes asiasta kuin asiasta, vielä kun päästään yksimielisyyteen siitä, miten alttarille kulkeutuminen tapahtuu (kuka ja kenen kanssa vai ei kenenkään). Ja ettei klementiinejä säilytetä jääkaapissa, mutta se nyt liittyy perhe-elämään yleensä. Kaikkea sitä oppii toisesta matkan varrella.

Yksi itselle iso osa hääpäivän ulkoisia juttuja on tietysti se mekko. Haluan jotain itseni näköistä, joka ei ole kertakäyttöistä eikä yltiökallista. Puvussa saisi olla ripaus asennetta ja kourallinen kapinaa. Vähän rosoa, kuten kantajassaan. Häämekon, meikkaajan ja kampaajan avulla haluaisin olla särmä neito kauneimmillaan sinä päivänä, jolloin meistä tulee prouva ja herra. En ehkä saa kirkkoa kohahtamaan ovien avautuessa, mutta jotain mageeta pitäisi löytää kuitenkin.

Häälehdissä ja -blogeissa on vinot pinot häätarinoita, noissa morsian ja sulhanen kertovat halunneensa "meidän näköiset häät". Jos näin on tapahtunut, on suurin osa suomalaisista pareista hyvinkin samannäköisiä. Värit, koristeet, diipadaapat ja blaabablaabat eivät paljoa vaihtele, paitsi goottihäissä tai sukelluspuvuissa. Luonnollisesti mekin haluamme ne meidän näköiset ikimuistoiset häät, mutta mitä se sitten mahtaa olla? Ikimuistoista olisi jos haluaisimme kaikkien tulevan paikalle trikoissa (=keskiaikaiset häät) tai menisimme naimisiin cowboy-hatuissa (=villin lännen häät Clint Eastwood vaikutteilla). Jälkimmäistä teemaa ehdotettiin häälehdessä, "jos haluat saada sulhasenkin innostumaan hääjärjestelyistä". Jiihaa.....

Oman näköistä. Meidän näköistämme. Mitämitämitä.

Iida