Strömsö

Meillä kotona vallitsee Strömsö, jota ei nyt pidä häiritä. Kahden viikon lomailu on saanut perheen ja asunnon leppoisaan tepsuttelutilaan, jossa aamukahvipöydässä palaa kynttilä ja päivisin käydään pitkillä kävelyretkillä ennen hyödyllisiä ja näppäriä Puuhia. Sitten laitetaan ruokaa yhdessä, saatetaan huovuttaa huiveja tai porata reikiä, kaikkea pikkunäppärää, joka muuten jää tekemättä. Taloon ja tontille on hipsuttanut seesteinen aika, linnut ovat saaneet pähkinäautomaatin, villakangastakin vuori on korjattu ja mäkihyppyä katsellessa voi nauttia glögiä ja konvehteja.

Onkohan mahdollista, että Strömsö jäisi meille asumaan, vaikka loppiaisen jälkeen on taas palattava töihin? Voisiko tämän sisäisen ja ulkoisen tyyneyden ja levollisuuden jollain tapaa säilyttää, vaikka juna lähtisi aamulla 7:36 eikä päivänvaloa näy kuin hyvällä tuurilla työpaikan ikkunasta? Sillä viihdyn tällaisessa itsessäni valtavan hyvin. Niin hyvin, että ei oikeastaan olisi mitään tarvetta työpaikalle tai työsähköposteille tai työtehtäville kun päivät täyttyvät kotipuuhista ja viimeisen kymmenen vuoden aikana tulleissa käsityölehdissä on vielä aika monta kokeilematonta ohjetta. Voisin vähän opiskella ja kirjoitella ja maailma olisi siinä. Kauanko olisin kaipaamatta muuta?

Strömsössä ura, kunnianhimo, saavutukset ja aikaansaaminen ovat toissijaista. Tekeminen, leppoisa puuhailu ja yhdessäolo ovat tärkeämpiä eikä koskaan ole kiire. Mitä kaikkea karsisin, jotta Strömsö jäisi?

Linnut ovat löytäneet pähkinäaarteen luokse ja aurinko kimmeltää pakkasen huurtamissa puissa. Ulos ihan pian, katsomaan vahingossa tehtyjä jäälyhtyjä ja ostamaan villapaitalangat. Miehelle ja pienille ihmisille jotain uutta. Iltapäivällä taas mäkihyppyä. Pysäyttäkää aika.

Paula