Tiku, Taku ja täti

Pantteri ei pääse pilkuistaan, ei seepra raidoistaan eikä näköjään partioaktiivi partiosta eroon, vaikka blogin otsikko kuinka muuttuisi. Oli ehkä tarkoitus kirjoittaa tästä jo sinne aiempaan pijoblogiin mutta enpä sitten ja nyt kuitenkin tänne. Sillä minulle sattui ennen joulua täysin odottamaton sattumus, joka sai minut täysin hämilleen. Täysin.

Ihminen, partiojohtaja takarivistä, voi tuntea itsensä todella typeräksi. Toivon kuitenkin, että itse ymmärsin ongelmani ja osaan ensi kerralla olla vähän paremmin ja vähän enemmän. Tai oikeastaan vähän vähemmän, kiitos. Olen lupautunut ensi kesän alueleirillemme vastaamaan johtajaohjelmasta. Sen on tarkoitus olla jotain aikuisille, vaeltajille ja samoajille joten johtajaohjelma on vähän väärä sana, mutta ehkä hoksaatte kuitenkin, mistä on kyse. Haaste on aika iso, koska tavoite on, että vaeltajat ja samoajat pystyvät oikeasti suorittamaan omaa ohjelmaa leirillä, jota ovat itse tekemässä. Lisäksi haluaisin ottaa huomioon aikuiset, niin vanhat partiokonkarit kuin uudet siviilitaustaiset. On tässä, pari pähkylää pohdittavaksi.

No mutta asiaan ennen kuin aika loppuu. Meillä oli siis ohjelmaihmisten kokous tässä taannoin ja kyllä, käyttäydyin luultavasti juuri niinkuin lpk-aktiivien mielestä ärsyttävät vanhat partiotädit käyttäytyvät. Ne kyselevät ja varmistelevat itsestäänselviä asioita, ehdottavat juttuja jotka on jo tehty jne. jne. Tämä täti myöntää ihan auliisti, että on paikallisesta partiosta aika ulkona ja yrittää ensi kerralla pitää huolta pääasiassa vain omasta pikku pestistään eikä kantaa huolta koko leiristä kun ei siihen ole oikeasti tarvetta.

Mutta samassa tilaisuudessa tapasin kaksi oikeaa, uutta partioaikuista ja se vasta oli jännittävää. Tosi hauskoja ja pätskyjä tyyppejä nämä... sanotaan nyt vaikka Tiku ja Taku. Vastaanottavaisia, innokkaita, osaavia ja kyseleväisiä. Oli kuitenkin tosi vaikea asettua heidän saappaisiinsa. Mikä kaikki on tuttua? Mikä kaikki on epäselvää? Mitä pitäisi vielä osata sanoa? Miten neuvoisi parhaiten? Ja miten olisi liikaa neuvomatta? Ja miltä partio mahtaa heidän silmissään näyttää? Antaisivatko partiolupauksen jos olisi mahdollisuus? Onko ihanteilla jotain merkitystä? Mikä saisi Tikun ja Takun pysymään partiossa myös sitten, kun omat lapset ovat jo vähän isompia?

Kuulkaas pojat, teidän jälkeenne mikään ei ole entisensä. Vaikka ei edes kunnolla tutustuttu niin täti on vähän sekaisin. Pihkura.

vasurilla,

Iida