Uimalasit ovat vielä päässä!

Meidän uimalassamme on tosi kylmä. Normaalisti on pakko toimia niin, että menee ensimmäisenä isoon altaaseen ja ui matkaa niin kauan kuin sitten ui. Ja aika vauhdilla, koska vesi on jäistä ja iho kananlihalla koko ajan. Kun altaasta nousee kerran, ei sinne ole enää paluuta. Vilunväreitä ja puistatuksia, juuri ja juuri pääsee toiseen altaaseen, jossa on porepaikka ja erilaisia suihkuja. Ja lämpimämpää vettä. Mutta pian sielläkin tulee kylmä ja on pakko lähteä pois. Sellaista se uimalassakäyminen on meilläpäin.

Tänään tein poikkeuksen kun minut houkuteltiin lämpimästä altaasta takaisin kylmempään. 100 metriä lisäuintia onnistui, mutta sitten aloin vähintäänkin sisäisesti sinertää ja oli sännättävä saunaosastolle. Siinä suihkussa värjötellessäni viereen tuli äiti kahden pienen tyttärensä kanssa. Äiti antoi tytöille ohjeeksi ottaa uikkarit pois ja suihkutella sillä aikaa kun hän käy vessassa. Tytöt kävivät ihan tomerasti toimeen, uikkarit pois ja molemmat ylettivät vähän kurottamalla painamaan oman suihkunsa päälle. Kohta alkoi kuitenkin huuto: "Äiti, uimalasit on vielä päässä. Mihin ne laitetaan? Äitiii! Uimalasit on päässä! "

Kohtaus oli meistä muista lähinnä hellyyttävä ja huvittava. Selvästikään ohjeita ei oltu annettu riittävän tarkasti. Uimapuvun kumpikin osasi riisua ja laittaa siihen mihin oli ohjeistettu, mutta ohje ei kattanut uimalasien riisumista ja tästä tuli aihetta jatkokysymykseen, kirkkaasti ja kuuluvasti. Mietin, millä tarkkuudella oikeastaan pitäisi ohjeistaa ja mikä osuus tulisi jättää jokaiselle itse oivallettavaksi. Olisiko tyttöjen pitänyt antaa seistä suihkussa uimalasit päässä niin kauan, että itse tajuavat ne riisua ja laittaa uikkareiden kanssa samaan pinoon vai pitääkö äidin neuvoa, että tee näin ja noin?

Olin eilen juttelemassa Lopella kasvusta, rekrytoinneista ja sellaisesta. Kaksi tuntia vierähti siivillä ja vaikka ehdimme tehdä kaiken sen, mitä olin suunnitellut, jäi asia auttamattomasti kesken. Ei ehditty kovin konkreettisiin kokonaisuuksiin ja aikatauluihin vaan puhuttiin yksittäisistä toimista ja ideoista, siitä mitä pitää osata sanoa ja kenelle ja missä ne kenet ovat. Mietin jälkeenpäin, oliko pari tuntia riittävästi vai liian vähän. Mihin saakka ohjeistaa valmiiksi ja missä kohtaa on tärkeämpää olla ohjeistamatta? Jättää onnistumisen elementit käsille ja luottaa siihen, että kaikki toimii kyllä. En ole oikeastaan siitä huolissani, etteikö lippukunta siellä pärjäisi ja pystyisi. Ennemminkin huoli on siitä, osasinko antaa niitä ohjeita, jotka ovat oikeita ja kantavat. Joiden pohjalta tulee kokonaisuuksia, aikatauluja, tavoitteita ja toimintaa. Ja olisinko vielä voinut jotenkin. Olla enemmän. Jätinkö sopivilla ohjeilla suihkuun?

Saunassa tuli ihanan raukea olo. Lihakset rentoina ja hellinä, lämpimässä ja vilutta. Rauhassa ja ilman stressiä. Kyllä kai ne sitten huutavat jos on tarve eivätkä ohjeet riitä.

Hassu