Odotan

Istun keskellä ei mitään, vieraalla vihreällä nojatuolilla. En uskalla mennä sohvalle, koska tyynyt on aseteltu siihen järjestykseen ja hienosti. Väreittäin, joka toinen. Mökki on harmaantunutta keloa, sisustus vihreää, valkoista ja ripaus oranssia. Takka. Sauna. Suuri lankamatto. Minä kaiken keskellä hiljaisuudessa ja oleskellen. Työsähköpostia. Laskelmia. Odotusta.

Odottaminen on vähän sama kuin matkustaminen. Kun ei olla vielä perillä eikä ole vielä tapahtunut vaan on sellainen välitila, jossa on vain ja matkustaa. Koneessa, autossa tai sohvalla, yhtä matkustamista kaikki. Odotan seuraa ja kauppakuormaa, odotan asiakkaita, odotan sitä hetkeä, kun hiljaisuus rikkoutuu ja touhu alkaa. Nautin matkasta enkä oikeasti odota. Tulee se kuitenkin.

Matkalla oleminen on ehkä parempaa kuin perille pääsy. Rakastan yhteisiä pitkiä automatkoja, kun pysähdytään kahville ja syödään matkakarkkeja. Ollaan yhdessä ja höpistään. Nukun. Luen. Ajan. Ollaan yhdessä ja menossa. Odotetaan, että oltaisiin perillä eikä takapuoli enää puutuisi eikä kummankaan tarvitsisi ajaa pimeässä.

Istun vihreässä nojatuolissa ja vielä vähän töitä. Mistään ei kuulu mitään. Ikkunasta näkyy luminen metsä. Täältä kotiin ehtii yhdeksi yöksi, sitten taas matkustetaan, mutta mikään ei voisi olla ihanampaa. Tällä viikolla en ole juurikaan olemassa. Odotan vain ja matkustan.

Iida